sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kuvittelenko, vai alkavatko MJ:n opit unohtua?

Michael Jacksonhan tunnetaan siitä kuinka hän vastusti rasismia, rakasti luontoa jne. joten olisi voinut kuvitella että hänen faninsa ovat juuri niitä suvaitsevaisimpia ja toisia ihmisiä kunnioittavia.
Pikkuhiljaa olen alkanut näkemään yhä useamman Michaelin fanin haukkuvan muita laulajia jotka kuulemma yrittävät ottaa hänen paikkansa.
Luin esimerkiksi tänään kuinka joku oli kommentoinut YouTubeen kutakuinkin näin: "Rukoillaan. Rakas Jumala, me annamme sinulle Justin Bieberin ja hänen faninsa jos annat meille Michaelin."
Ja tämä kommentti oli saanut hirveästi peukkuja ylöspäin.
Tämän parin vuoden aikana olen jo tottunut olemaan melko välinpitämätön vihaa kohtaan, mutta tässä minua ei häirinnyt se viha, vaan se, miten näytti että kaikki olivat unohtaneet, mitä Michael oli opettanut. Tottahan toki he ovat varmasti suvaitsevaisia ja ajavat vähemmistöjen oikeuksia ja julistavat kaikkea mitä Michael opetti - mutta mihin tämä kaikki katoaa aina, kun tulee kyse Justinista ja meistä?
Justin ja me kunnioitamme Michaelia enemmän kuin mitään. Michael sai aikaan jotain, mitä kuka tahansa ei pysty tekemään. Lisäksi en usko, että mikäli MJ eläisi, hän pitäisi siitä, että hänen faninsa osoittavat disrespectiä ketään kohtaan.
Michaelin lapset ovat hyvissä väleissä Justinin kanssa ja kun he pyysivät Justinia lausumaan puheen Michaelin jonkinnäköisessä muistojuhlassa jokin aika sitten, Justin sanoi sen olleen yksi suurimmista kunnianosoituksista jonka hän on saanut.
Moni tuntuu pelkäävän, että Justin ottaa Michaelin paikan ja Michael unohdetaan hänen saavutustensa alle. Mutta niin ei tule ikinä käymään. Vaikka Justin jonain päivänä saavuttaisikin Michaelin suosiossaan, se ei tarkoita, että Michael unohdettaisiin. Ne tulevat aina olemaan kaksi eri asiaa - Michael Jackson ja Justin Bieber. Minä näen asian vain niin, että Justin on maan päällä jatkamassa mikä MJ:ltä jäi kesken - saamassa muutosta aikaan.
"Paskat joku Bieber mitään maailmaa muuttaa."
Tätä ihmiset toistelevat. He vain eivät tiedä, miten paljon Justin on jo nyt saanut aikaan. Hän on sanonut tekevänsä parhaansa, jotta saisi aikaan jotain mitä Michaelkin sai - muutosta. Hän on mukana mm. Make A Wish- ja Pencils of Promise-hyväntekeväisyysprojekteissa ja lahjoittaa paljon rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta koska pääpointti ei ole nyt se, siirryn eteenpäin.
Kuvitellaan, että Justin kuolisi ja vaikka Rebecka Blackista, josta en niin välitä, tulisi yhtä suosittu. En voi mitenkään kuvitella, että epäkunnioittaisin Justinin opettamia asioita ihmisten kunnioittamisesta ja alkaisin toivoa Rebecka Blackin kuolemaa. En voi käsittää, miten jotkut Michaelin faneista voivat toivoa kuolemaa ihmiselle, jolle Michael on suurin inspiraatio ja joka kunnioittaa Michaelia niin paljon. Emme mekään kuljeskele ympäriinsä kuuluttamassa että "Hähhähää, teidän idoli onkin kuollut ja meidän idoli on näin suosittu! Toivottavasti tekin kuolette niinkuin idolinne!"
Sillä me kunnioitamme teitä ja idolianne.
Älkää unohtako mitä Michael opetti teille.

Peace,
Ella

ps. tekstini on hyvin yleistävä, mutta en silti sano että kaikki fanit olisivat tälläisiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti